Tukea oman itsen ja osaamisen kehittämiseen

 

Työn ja yksityiselämän tasapaino Nykyisessä muutos- ja uudistumispaineessa ihminen saattaa helposti kokea riittämättömyyttä niin työssä kuin kotona tai harrastustensa parissa. Pitäisi jaksaa ja osata yhä enemmän. Työnohjauksen tavoitteena on tukea työntekijän kokonaisvaltaista hyvinvointia niin, että työ ja yksityiselämä ovat tasapainossa keskenään ja ihminen voi henkisesti ja psyykkisesti hyvin.

 

Työroolit ja tehtävät Jokaisella on oma yksilöllinen tapansa ottaa tietty työrooli, ilmaista itseään roolin avulla ja pysyä tässä roolissa. Työntekijä joutuu usein myös sovittelemaan yhteen eri tehtäviensä edellyttämiä erilaisia työrooleja, jolloin seurauksena voi olla roolikonflikteja. Työroolien ja niihin liittyvien tehtäväkuvien tarkennus ja kehittäminen sekä mahdollisten rooliristiriitojen tutkiminen ja selvittely kuuluvat työnohjauksen ydinalueisiin. Ihminen nauttii ja innostuu työstään enemmän, kun hän voi aktiivisesti vaikuttaa työnsä tekemisen tapoihin ja rakentaa työroolistaan itsensä näköisen. Samalla itseymmärrys sekä ymmärrys omasta työstä ja sen tavoitteista lisääntyy.

 

Ihmisenä kasvu Saadessaan työnohjauksessa mahdollisuuden tutkia ajatuksiaan, tunteitaan ja toimintamallejaan ihmisen on helpompi päästä lähemmäs toimintansa ja pyrkimystensä lähtökohtia. Tiedostaessaan toimintansa perusteita sekä itselle ominaisia tapoja ajatella, tuntea ja reagoida ihminen voi myös arvioida näiden tapojen käyttökelpoisuutta vallitsevissa olosuhteissa. Hän voi selkiyttää omaa arvomaailmaansa. Hän voi kohdata omia rajojaan ja näin luoda pohjaa uuden oppimiselle, kehitykselle, vahvistumiselle ja muuttumiselle.

 

työnohjaussivun alkuun